Holrusin vanha väestö asettui sisällissodan aikana puolustamaan omaa velhokuningastaan. Syntyneessä taistelussa kaupunki hävitettiin niin täysin, että vain pahoin moukaroidut ulkomuurit olivat enää pystyssä. Muu kaupunki paloi luonnollisessa ja yliluonnollisessa tulessa, eikä sen loistosta ollut jäljellä mitään. Kaupunki oli kuitenkin ollut suuri ja viemäröity. Suuret akveduktit, jotka tosin oli piirityksen aikana tukittu, johtivat sinne juomavettä lännestä, Holrusin ja Sunian valtakuntien väliseltä ylängöltä. Ja kaikkialla kaupungin ympärillä levittäytyi vehmas ja hedelmällinen maaseutu, joka ennen sotia oli ollut lähes yhtä tiheään asuttu kuin Farrignia. Paikkaa ei siis kannattanut hylätä, vaan taisteluiden tauottua henkiinjääneet ja uudet tulokkaat rakensivat sen uudelleen, nyt kuolevaisen mallin mukaan.
Nykyisin Holrus on väkiluvultaan Jaconian toiseksi suurin kaupunki ja yksi harvoista, jossa myös kuninkaan ja aatelisten palatsit ovat kuolevaisten arkkitehtien työtä. Vanhat muurit kohoavat nyt keskellä laajaa ja matalaa, mutta myös tiheäänrakennettua kaupunkia, jonka palatsit, temppelit ja hallintorakennukset tunnistaa loivista kupoleista. Talot on rapattu valkoisiksi, mutta ovenkarmeja ja kulmia koristavat maalatut tai kaakeloidut ornamentit. Verrattuna muihin kuolevaisten aikana rakennettuihin kaupunkeihin tai niiden osiin, Holrus on varsin siisti ja katurakenne on selkeä. Alkuperäinen katukiveys on monin paikoin kadonnut, ehkäpä jopa rakennusaineeksi, mutta muinaisen suurkaupungin viemäröinti ja akveduktit toimivat yhä erinomaisesti.
Vaikka Holrusin kuningas Vestar Mada onkin Farrignian kuningattaren serkku, sukulaisrakkautta ei liikoja löydy. Holrus on aina ollut Farrignian kilpailija niin vauraudessa, politiikassa kuin hengenelämässäkin. Kansalaiset ovat hyvin ahkeria ja auktoriteettiuskoisia ja Artanten pappien ote rahvaasta on vankempi kuin missään muualla. Lait ovat ankarat ja niitä valvotaan tehokkaasti, mikä voi olla osasyynä siihen, että pohjoisesta palaavat praedorit eivät yleensä pysähdy täällä vaan jatkavat Farrigniaan aarteitaan myymään. Yhteydet naapurivaltakuntiin ovat kuitenkin vilkkaat, sillä Holrus on aina voinut ylpeillä kankaiden ja työkalujen korkealla laadulla. Sen lisäksi jotkin aatelissuvut hallitsevat silkin valmistamisen salaisuuden ja koko muun Jaconian aatelisto himoitsee siitä tehtyjä kankaita ja vaatteita.
Holrusin valtakunta on laajuudestaan huolimatta kauttaaltaan tiheään asuttu ja häviää väkiluvussa vain Farrignialle. Ylikansoitus on ongelma täälläkin ja uudisraivaajatiloja on alkanut ilmestyä pohjoiseen, Suden autiomaahan, mikä on vuosi vuodelta jyrkentänyt pohjoisten paimentolaisheimojen asenteita. Aikaisemmat kaupparetket ovat käyneet harvinaisiksi ja niiden tilalla on nyt sota- ja ryöstöretkiä. Holrusin monet yritykset varmistaa valtansa rakentamalla Suden autiomaahan linnoja ovat kaatuneet barbaarien ja paimentolaisvelhojen yhteisiin vastatoimiin.