Luutarhurit hoitavat Farrignian katakombeja ja niiden vainajien luita. He pukeutuvat hohtavan valkoiseen kaapuun ja huppuun ja kantavat aina lyhtyä. Ensimmäisen kehän Luutarhureilla on arvokkaat ikilyhdyt. Uskotaan, että hupun ansiosta kuolleet eivät tunnista heitä ja he että he ovat turvassa kummituksilta tai vihaisilta vainajilta.
Luutarhuri aloittaa kolmannelta kehältä, ja etenee hierarkiassa aina ensimmäiselle kehälle asti sitä mukaa kun paikkoja vapautuu – eli kun taas yksi Luutarhuri liittyy vainajien joukkoon. Siksi ensimmäisen kehän luutarhurit ovat usein vanhoja naisia, sillä naiset elävät tavallisesti pidempään kuin miehet.
Luutarhurit mm. purkavat vanhoja hautoja jotta saadaan tilaa uusille vainajille. Luista he kasaavat taidokkaita muodostelmia. Rahvas uskoo, että heillä on kuolleilta saatuja yliluonnollisia voimia ja he ovat yleensä turvassa ryöstäjiltä ja huijareilta, missä tahansa sitten liikkuvatkin.
Kun Artanten pappi on siunannut vainajan, lähes aina jostain ilmestyy Luutarhuri kaavussaan. Hän opastaa ruumiinkantajat – Luutarhuri itse ei koskaan kanna vainajaa – sekä vainajan omaiset ja ystävät katakombeihin ja vie heidät tyhjän syvennyksen luo, johon ruumis asetetaan. Kun hyvästit vainajalle on jätetty, Luutarhuri opastaa seurueen jälleen maan pinnalle ja perii työstään pienen maksun. Ensimmäisellä ja toisella kehällä maksu on 2 hopearahaa, muualla 1 hopearaha. Kukaan ei rohkene jättää maksamatta! Luutarhurit saavat myös pientä palkkaa kaupungilta.
Ne neljännen kehän asukkaat, joilla on varaa, kuljettavat kuolleen kolmannelle kehälle katakombeihin haudattavaksi. Köyhimmät joutuvat vain hylkäämään vainajan kadulle tai hautaamaan hänet salaa jonnekin kaupungin ulkopuolelle, mikä on kiellettyä. Slummissa liikkuu myös hämäräperäisiä "hautausurakoitsijoita", jotka ottavat ruumiin vastaan parin kuparikolikon hintaan. Monilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä tarjous ja toivoa, että ruumis saa jonkinlaisen kunniallisen hautauksen - kuten "urakoitsija" aina toki lupaa.
- Tapa haudata aarteita ruumiiden kanssa on kauan sitten hävinnyt, mutta joillakin on yhä tapana laittaa vainajan suuhun raha, moeda. Arvellaan, että sillä vainaja voi ostaa itselleen jotain hyötyä tuonpuoleisessa. Köyhät laittavat kuparirahan, vähän varakkaammat hopearahan ja rikkaat kultarahan, tai jopa erikoisesti tätä tarkoitusta varten lyödyn paljon tavallista suuremman rahan, jossa on suvun vaakuna. – Encyclopædia Jaconica