Seres

Praedor Wikistä


Seresin ja Piperian rajamaa on kiistanalainen alue. Seres pitää hallussaan kauppareittiä Sisämerelle.

Seres on edistynein ja varakkain itäisistä valtakunnista sillä se sijaitsee lähimpänä sivistystä ja sen vuorilla ovat Jaconian rikkaimmat suolakaivokset1. Huhutaan, että suolalla käydään orjakauppaa ja että mukana olisi sellaisiakin tahoja joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä orjien kanssa. Seresin tasanko on ihanteellista viljelymaata aina myrkylliselle Arkes-joelle asti.

Seresin kuningas Reon Kargalin hovi matkii Farrignian kuningashuonetta, jopa niin innokkaasti että Artanten usko on hiljattain julistettu valtakunnan viralliseksi uskonnoksi. Tiramanin kannattajia on yhä eniten, mutta he ovat orjia, maaorjia ja köyhää rahvasta. Kuningas kielsi hiljattain ryöstöretket Piperiaan, koska hän ei halua suututtaa piperialaisia vaan pitää hallussaan kauppareitin ja pienen Sisämeren sataman.

Kuninkaan asema on kuitenkin tunnetusti horjuva ja vaihtuvuus valtaistuimella nopeaa. Kymmenisen vuotta sitten silloisen kuninkaan, Anogin, ainoa poika Arion tapettiin keskellä kirkasta päivää kadulle2, eikä se ollut ensimmäinen tapaus ja tuskin viimeinenkään.


Viitteet

1Gorgonius, T: Praedor: Keittojen kirja
2Hiltunen, Petri: Koston merkki, tarina Pahan siemen. Kustannus Oy Jalava, 2002. ISBN 951-887-274-0.


Katso myös


Takaisin etusivulle