Muokataan sivua Kerjäläisten killat

{{non-canon}}

Jokainen kaupunkiin tuleva kerjäläinen ilmoittautuu paikallisen Kerjäläisten killan päällikölle, maksaa jäsenmaksun ja saa puisen jäsenmerkin. Jäsen maksaa myös osuuden tienesteistään. Päällikkö myös lainaa rahaa epäonnisille jäsenille (tietenkin koron kanssa). Rikkurit vähintään pieksetään ja heitetään ulos kaupungista. Tavernanpitäjät antavat heidän vakiokerjäläisilleen päivittäin ruoka-annoksen, koska muuten tavernan ovelle tulee lorvimaan rujoja, haisevia kerjäläisiä jotka karkottavat asiakkaat. Kerjäläiset näkevät ja kuulevat kaiken ja kiltojen isoin bisnes onkin tietojen myyminen.

[[Farrignia]]ssa jäsenet ovat kerjäläisten eliittiä; jopa toisella kehällä asti toimivia ammattilaisia. Ura alkaa slummista, jossa taitavimmat onnistuvat keräämään jäsenmaksun ja ylenemään muurien sisäpuolelle. Jotkut harvat näistä hankkivat kerjäämällä itselleen jopa katukeittiön tai muun bisneksen. Kerjäläisten päällikkö on suorastaan kaupungin puolivirallinen virkamies, ja rikkaampi kuin monet oikeat virkamiehet.

Kerjääminenhän on periaatteessa laillista. Myös [[Artante]]n mukaan almun antaminen köyhälle on hyvä teko. Käytännössä kerjäläiset tietenkin myös varastavat kaiken minkä irti saavat. Varkaiden killat katsovat yleensä pieniä kähvellyksiä läpi sormien.

Kiinalaisista fiktiivisistä kerjäläisten killoista kertovat mm. Robert van Gulik: Kiinalaiset kellomurhat (1958), Kiinalaiset järvimurhat (1960) ja Keisarin helmi (1963).

<!--:"Hyvässä asemassa olevat kerjäläiset voivat myös varmaankin saada paremmat paikat kaduilta?
:Euroopan kaupungeissa on säilynyt muutamia keskiaikaisia kerjäläismyyttejä. Toinen jonka tiedän on kerjäläisten kuningas, mystinen miltei kuolematon hahmo (Lasarus?), joka hallitsee kaikkia maailman kerjäläisia ja kulkee kaupungista toiseen järjestäen rujoja mukaelmia hovipidoista. Näihin hylätyissä rakennuksissa tai luolissa järjestettäviin pitoihin on kutsuttu niin kaupungin kerjäläiset, kuninkaan groteskit hovihenkilöt ja kerjäläisille anteliaasti antaneet ulkopuoliset. Kutsu kuninkaan menoihin voi olla järkyttävä kokemus, mutta tuo onnea ja takaa kerjäläisten kunnioituksen ja sen tuoman tiedon.
:Toinen tarina jonka muistan on kerjäläisten omat pyhimykset ja pyhäköt. Kerjäläisillä oli omia pyhimyksiään, sekä kirkon virallisia että paikallisia. Kirkkokansa ei mielellään kuitenkaan nähnyt kerjäläisiä kirkkojen sisällä vaan niiden edessä kerjäämässä, joten kerjäläisillä oli omissa salaisissa nurkissaan omat pienet pyhäkkönsä omille pyhimyksilleen." - Matti Huusko, Facebook, 10.8.2021!-->

[[Luokka:Yhteisö]]