Aatelisten virkoja hovissa

Praedor Wikistä


"Farrignian pääkaupungissa varsinainen aatelisarvo ei merkitse kaikkea, vaan vähintään yhtä tärkeä on se virka mitä kuningattaren hovissa toimittaa." – Ville Vuorela, sfnet.harrastus.pelit.rooli, 30.1.2011

Seuraavat virat kuuluvat ritareille ja aatelisille. Mikäli johonkin virkaan tarvitaan välttämättä ammattilainen, hänet voidaan lyödä ritariksi. Tämä on kuitenkin harvinaista. Usein aatelinen itse ei tee virkansa eteen paljoa, eikä ehkä osaisikaan, vaan hänen palkkaamansa ammattilaiset hoitavat käytännön työn. Tässä on omat riskinsä, sillä virkaan nimitetty on kuitenkin vastuussa virkansa asioista.

Tässä listassa on Farrignian hovin virkoja, mutta vastaavia (ja erilaisia) löytyy muistakin hoveista.

Airut

Ylin airut kuuluttaa saapuvien vieraiden nimet ja tittelit, muut airuet toimivat mm. arvovieraiden oppaina, lippu- tai kunniavartiossa, yms.

Almujenjakaja

Almujenjakaja huolehtii siitä, että ruoantähteet ja leipälautaset jaetaan köyhille.

Arbilan kultaisen maljan valvoja

Valvojalla on ikävä virka, sillä siinä joutuu tekemään tosissaan töitä vaikka avustajiakin on. Valvoja vastaa siitä, että amfiteatteri toimii ja aikataulun mukaiset ohjelmat järjestetään ajallaan. Vielä ikävämmäksi viran tekee se, että Liala Mada ei juuri koskaan käy amfiteatterissa. Teniran Mada sen sijaan oli vakiovieras.

Haukkamestari

Haukkamestari vastaa hovin metsästyshaukoista. Kuningatar ei harrasta haukkametsästystä mutta monet hovin aateliset kyllä.

Hevosmestari

Hevosmestarin hänen ainoana tehtävänä on seistä kuningattaren ja tämän hevosen vierellä. Kuningatar Liala Mada ei ratsasta julkisesti eikä missään seremonioissa, joten tämän onnellisen viranhaltijan ei tarvitse tehdä yhtään mitään.

Hovimestari

Hovimestari johtaa hovin palveluskuntaa ja hoitaa hovin päivittäistä taloutta. Nimitetty hovimestari käytännössä palkkaa ammattimaisen hovimestarin, joka oikeasti osaa tämän vaativan työn. Yksi palatsin tärkeimmistä henkilöistä ja palkka on sen mukainen.

Hovimarsalkka

Hovimarsalkka vastaa hovin kirjanpidosta, kassasta ja aarrekammiosta. Oikeasti merkittävä virka, johon ei todellakaan oteta ketä tahansa.

Hovinarri

Teniran Madalla oli useita enemmän tai vähemmän rujoja hovinarreja. Liala Mada ei voi sietää hovinarreja ja pani heidät kaikki eläkkeelle. Virkaa ei ole sen jälkeen täytetty. Poikkeuksellisesti hovinarri nimenomaan ei saa olla ritari- tai aatelissukua.

Hovivelho

Tällainen virka on eräiden vanhojen asiakirjojen mukaan ollut olemassa, mutta nykyisin on vain "Circolin suurlähettiläs". Hänen nimittelynsä "hovivelhoksi" olisi erittäin loukkaavaa.

Jäämestari

Jäämestari vastaa hovin jäähuoneesta. Nykyinen jäähuone toimii velhojen luomalla magialla, joten jäätä ei tarvitse tuottaa muualta tai varastoida. Käytännössä keittiömestarin apulaiset hoitavat tehtävän, joten jäämestari saa lähinnä nauttia komeasta tittelistä ja kukkoilla erityisessä valkoisessa hoviasussaan.

Kapellimestari

Kapellimestari vastaa hovin orkestereista ja musiikista. Vain ammattimuusikko pystyy hoitamaan tätä virkaa ja tässä tapauksessa joustetaan myös aatelis- tai ritarinarvosta.

Ylin keittiömestari

Ylin keittiömestari vastaa hovin ruoanvalmistuksesta ja ruoanhankinnasta yhdessä lukuisten apulaisten kanssa. Erikoislaatuinen virka johon voi yletä jopa rahvaan piiristä. Tämä on myös yksi ensimmäisistä viroista, johon on hyväksytty myös naispuoleisia mestareita. Nimityksen yhteydessä mestari lyödään toki ritariksi.

Kenkien testaaja

Kenkien testaaja naispuoleinen aatelinen, jonka tehtävä on varmistaa, että kuningattaren uudet kengät ovat mukavat jalassa. Kukaan mies ei saa olla näkemässä tätä kiihottavaa toimitusta. Tästä virasta ei saisi oikeastaan edes puhua, sillä naisten jalat peittyvät aina hovikaavun alle ja niiden näkeminen on kuohuttavan siveetöntä.

Kirjastonhoitaja

Kirjastonhoitaja vastaa hovin kirjastosta. Erittäin arvostettu ja vaativa virka, sillä kirjasto on kuningattaren silmäterä ja hän käy siellä lähes päivittäin. Kuningatar on määrännyt, että kaikista Farrigniassa painettavista uusista kirjoista lähetetään kopio sekä yliopiston kirjastoon että palatsin kirjastoon. Hän tilaa kirjoja myös muualta Jaconiasta, varsinkin Galthista.

Kruununkalleuksien valvoja

Kruununkalleuksien valvoja vastaa kruunujalokivistä: kruunuista, valtikoista, koruista sekä hallitsijan virka-asusta.

Kuningattaren armon kukkaro

Kuningattaren armon kukkaro epäsuosittu rooli jossa kukkaro joutuu omista varoista köyhän almuja antamaa kansalle julkisissa esiintymisissä. (Niko Ruotsalainen)

Kuningattaren käymäläkaaso

Käymäläkaaso avustaa kuningatarta käymälässä ja on hänen seuranaan siellä "paskan kummina". Hän hankkii hajustetut kosteat pyyhkeet joilla jalo pylly pyyhitään ja ojentaa ne hallitsijalle. Matkoilla hän myös tyhjentää ja pesee kuningattaren yöastian. Yksi tavoitelluimmista viroista sillä sen haltija seuraa hallitsijaa lähes kaikkialle. (Juho Faarinen) Haittapuolena on, että viranhaltijan on siveellisyyssyistä oltava joko eunukki tai naispuoleinen.

Kuninkaallinen astrologi

Astrologin tehtävänä katsella tähtitaivasta ja neuvoa kuningatarta astrologisissa asioissa. Hänen apunaan on yliopiston tähtitieteilijöitä.

Kuninkaallinen hiirestäjä

Virka kattaa palatsin ja sen varastojen tuholaistorjunnan ja myös sekä rottakoirien ja -kissojen ruokinnan. Hiirestäjän apulaisilla on hyvä syy tutkia palatsin syrjäisimpiäkin varastoja ja käytäviä. (Martti Huusko)

Kuninkaallinen jääpuikkojen pudottaja

Jääpuikkojen pudottaja vastaa siitä, että kaikki palatsin ikkunoiden lähellä olevat jääpuikot pudotetaan joka päivä alas. Liala Madan perustama uusi virka.

Kuninkaallinen otsajalokiven liimaaja

Tähän erittäin hienoon tehtävään kuuluu jalokiven liimaaminen kuningattaren otsaan kun tämä pukeutuu hallitsijan asuunsa. Varusteisiin kuuluu kuningattaren otsan mukaan valettu vatupassi. (Mike Pohjola)

Kuninkaallinen patsaiden tarkastaja

Kuninkaallinen patsaiden tarkastaja olisi kyllä sopiva hoviherran homma. Käy kerran vuodessa toteamassa: "Jep, ovat edelleen patsaita." (Joonas Katko) Mutta kyllä hän vastaa myös patsaiden kunnosta ja puhtaudesta.

Kuninkaallinen peruukkimestari

Jaconian hovien vanhan tavan mukaiseen pukeutumiseen kuuluvat olennaisesti massiiviset, velhojen pitkiä hiuksia jäljittelevät peruukit. Hallitsijan peruukkien hoito, puuteroiminen ja paikalleen asettelu on tärkeä tehtävä ja kuuluu myös niihin jotka mahdollistavat osallistumisen lähes jokaiseen tärkeään edustustilaisuuteen. (Juho Faarinen) Ainoa mitä viranhaltija tekee on olla tarkistavinaan, että peruukki on suorassa – palvelijat hoitavat kaiken muun.

Kuninkaallinen puutarhaerakko

Erakon tehtäviin kuuluu maisemaan kuuluminen ja mystinen höpötys. Työsuhdeasuntokin kuuluu etuihin, vaikka onkin kuvanveistäjän käsitys metsäluolasta. (Martti Huusko, Rami Niemi) Tämä voisi olla jopa virka mihin otetaan joku barbaari; metsäläinen, vuoristolainen tai paimentolainen. Mitä eksoottisempi, sen parempi.

Mikael "Artanten Ruoska" Mustonen sanoo: Metsäläisen puhe on aivan liian rivoa vaikkei siitä mitään ymmärtäisikään, joten vaihtoehdot kaventuvat vuoristolaiseen tai paimentolaiseen. Periaatteessa sivistetty metsäläinen kävisi myös, mutta se onkin lukuisista kaskuista tuttu taruolento.
Ville Vuorela: Puutarhaerakot kuuluvat kirkollisiin virkamiehiin.
Minä vastasin: ei sovi oikeastaan yhdenkään valtauskonnon dogmaan, ei Artanten, Tiramanin eikä Kaksoisäidinkään. Olen sitä mieltä, että erakko on puutarhan koriste.

Käymälöiden ylitarkastaja

Käymälöiden ylitarkastaja huolehtii palatsin käymälöiden siisteydestä ja turvallisuudesta. Arvostettu virka joka on osoitus kuningattaren luottamuksesta. Käymälät ovat pahamaineisia salamurhaajien piilopaikkoja.

Laamanni

Laamanni on hovin ylin tuomari heti kuningattaren jälkeen. Liala Mada puuttuu erittäin harvoin laamannin tuomioihin eikä edes perehdy kaikkiin tapauksiin. Jokaisella kansalaisella on periaatteessa oikeus vedota hoviin, ylimpään tuomioistuimeen. Käytännössä harva uskaltaa tehdä sitä, sillä kuningatarta pidetään ankarana tuomarina ja tässä lienee perääkin.

Linnanpäällikkö

Linnanpäällikkö vastaa palatsin sotilaallisesta puolustuksesta. Lähes poikkeuksetta vanha palatsikaartin upseeri. Virka on varsin leppoisa, koska on hyvin epätodennäköistä että palatsi joutuisi lähitulevaisuudessa sotajoukon hyökkäyksen kohteeksi.

Muusta turvallisuudesta vastaa vartiopäällikkö.

Lumiapinavahti

Lumiapinavahti tarkkailee, että palatsin alueelle ei tunkeudu lumiapinoita. Niin kauan kuin tämä virka on ollut olemassa, ei yksikään lumiapina ole päässyt lähellekään palatsia. Virassa on siis ollut varsin päteviä henkilöitä!

Luoteispuutarhan huolitsija

Periaatteessa luoteispuutarhan huolitsija vastaa tittelinsä mukaisen puutarhan ylläpidosta ja sen sadon jakamisesta köyhille. Valitettavasti luoteispuutarha on olemassa enää tittelinhaltijansa virkaluettelossa, sillä puutarhan päälle rakennettiin jo kauan sitten uusi rakennus. Käytännössä tittelinhaltijan ei tarvitse tehdä mitään, paitsi kustantaa tietty määrä ruokaa köyhille vuosittain. (Martti Huusko)

Maistaja

Ylin maistaja on aatelinen, joka maistaa kuningattarelle tarjottavat ruoat, tavalliset maistajat maistavat ylhäisaatelin ruoat. Alemman aatelin kattauksilla ei ole erikseen maistajia.

Paimentolaisasiain valvoja

Paimentolaisasiain valvoja vastaa hovin suhteista paimentolaisiin. Käytännössä hän ei siis tee mitään.

Piiskapoika/-tyttö

Ylemmän aatelin lapsilla on samanikäinen toveri, joka piiskataan tarvittaessa aatelislapsen sijasta, koska ylhäisaatelin lasta ei tietenkään voida piiskata. Lapsen on tultava ritarisuvusta, sillä ei sopisi aatelislapsen arvolle että hänen sijastaan piiskataan jotain tavallista pulliaista.

Usein piiskapojasta tai –tytöstä tulee aatelislapselle hyvin läheinen ja myöhemmällä iällä luotettu vasalli ja elinikäinen ystävä, jolle annetaan hyvä virka tai oma läänitys.

Pesulan valvoja

Pesulan valvoja vastaa hovin pyykistä. Arvostettu luottamusvirka, sillä henkilöiden pyykeistä voi päätellä monenlaisia asioita. Pesulan valvojan täytyy olla lahjomaton ja periaatteissaan ehdoton.

Riikinkukkojen suojelija

Periaatteessa kaikki Jaconian, tai ainakin Farrignian, riikinkukot ovat hallitsijan omaisuutta. Tämän arvonimen ylväs haltija ei oikeastaan tee yhtään mitään, sillä palatsissa ei pidetä eläviä riikinkukkoja - mutta titteli on ainakin komea.

Seriffi

Seriffi valtakunnan ylin rikostutkija. Hoitaa tai ainakin valvoo kaikkea hoviin liittyvää rikostutkintaa, mutta voidaan joskus kutsua selvittämään muitakin visaisia tapauksia.

Seuraneiti

Hän on hovin naispuoleisen aatelisen palvelija, itsekin aatelinen, joka etsii aviomiestä (engl. Lady-in-waiting). Useimmat ovat hyvin nuoria, mutta jotkut jäävät naimattomaksi ja palvelevat emäntäänsä vanhuuteen asti. Kuningattaren seuraneidit, jos hänellä sellaisia on, ovat ylhäisaatelia. Seuraneiti ei tee varsinaisia palvelustöitä (sitä varten palvelijat ovat), vaan hän on enemmänkin sihteeri, seuralainen ja toveri emännälleen.

Suksi- ja sauvamestari

Suksi- ja sauvamestari vastaa hovin suksista ja sauvoista ja suksien voitelusta. Farrigniassa lumi sulaa lähes aina pois ennen kuin hovissa ehditään edes harkita hiihtoretkeä. Mutta voi sitä suksi- ja sauvamestaria, jonka kaudella tällainen tilaisuus todellakin tulee – sillä hovissa ei ole ainuttakaan paria suksia saati sauvoja!

Taidekokoelman valvoja

Taidekokoelman valvoja vastaa hovin taidekokoelmasta: maalauksista, patsaista, taidetekstiileistä jne. sekä uusien taideteoksien hankinnasta.

Tallimestari

Tallimestari vastaa hovin hevosista ja talleista.

Vartiopäällikkö

Vartiopäällikkö vastaa palatsin turvallisuudesta ja johtaa vartijoita (palatsikaartilaisia).

Voudit

Voudit vastaavat yhdestä palatsin alueesta: vankityrmistä, muureista, torneista yms.

Vuoristolaisasiain valvoja

Vuoristolaisasiain valvoja vastaa hovin suhteista vuoristolaisiin. Käytännössä siis ei tee mitään.

Vähäisempien virkojen huolitsija

Vastaa hovin vähäisemmiksi luokiteltujen virkojen vastuu-alueista ja esittää virkojen täyttämistä oikeille tahoille. (Martti Huusko)