Warthin raunioiden länsipuolella levittäytyvät suuret läntiset suot. Gonianjoen etelärannalta alkaa satojen virstojen vyöhyke upottavia silmäkkeitä, lampia ja kaislikoita, miehen korkuisia turvemättäitä ja vähälehtisten puiden rykelmiä, jotka kurottuvat usvista kuin runnellut kädet.
Idässä suot rajoittuvat Warthin raunioita ympäröivään autiomaahan. Lännessä maasto nousee juuri sen verran, että ruohikkomättäät yhtyvät valtavaksi ruohokentäksi, eli Läntisiksi niityiksi.
Maasto
Läntisille soille päättyvät Läntisiltä vuorilta Selfian läpi virtaavat joet. Vesi kulkeutuu hitaasti suolammesta toiseen, kunnes suot kohtaavat Gonianin rannan 300 virstan päässä etelälaidalta.
Kasvisto
Taitava kerääjä voi löytää soilta marjoja, yrttejä ja juuria.
Eläimistö
Soilla tavataan äyriäisiä, vesilintuja, monia myrkyllisiä matelijoita ja sammakoita. Kesäisin reuna-alueiden riesana ovat myös hyttyset.
Suolla liikkuu myös suopiruja. Kaiken huipuksi ihmisten pelokkaat silmät ovat nähneet suuria varjoja liikkumassa kuun hopeoiman usvan keskellä ja pinnan lainehtivan niin kuin voimakas vesipeto liikkuisi mustassa vedessä. Totta vai tarua, sitä ei tiedä kukaan.
Asutus
Läntiset suot ovat asumattomia ja kulkukelvottomia, niin jalan kuin veneelläkin. Selfian jokien varrelle keskittynyt asutus loppuu hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä suolampia ja ihmiset tuntevat soita kohtaan suorastaan taikauskoista pelkoa.
Soiden ja Warthin raunioiden väliselle rajamaalle on syntynyt joitakin köyhiä ja sivistymättömiä rajaseutujen kyliä, joita mikään valtakunta ei tunnusta vaivoikseen. Kylien asukkaat liikkuvat soiden itäreunalla metsästämässä ja keräämässä kasveja.
Rämeväkeä voi joskus nähdä Tutusin ja Selfian rajakylissä saaliitaan myymässä.
Jotkut väittävät nähneensä soiden uumenissa myös raunioita, mutta miten niiden luokse pääsisi?
Lähteet
- Pelinjohtajan kirja, s. 138